Etusivu
Akun kausi alkaa Alastarolta - jatkuu Italiassa15.05.2012
![]()
![]()
![]()
Aku aloittaa kauden 2012 kilpailut kotimaisessa FinRace-sarjassa Abarthilla. Abarth sopii suoraan uuteen FinR1400t-luokkaan ilman muutoksia, joten kilpailuun valmistautuminen ei vaadi normaalista poikkeavia ponnistuksia.
" Tuntuu mukavalta ajaa pitkästä aikaa Suomessa ja vielä kotiradalla. Samalla pääsemme lanseeraamaan uutta luokkaa ja esittelemään Abarthin suorituskykyä. Ja tottakai on mielenkiintoista verrata vauhtia kovatasoisiin kilpakumppaneihin. Uusi luokka tulee varmasti saamaan vankan sijan kotimaan sarjassa, kunhan kehitystyö on pitkäjänteistä", toteaa Aku kisavalmistelujen keskeltä. - " Kausi jatkuukin sitten Mugellossa kesäkuun puolella ja silloin täytyy olla kaikki valmiina Euroopan sarjaa ajatellen. Tänä vuonna on vain yksi tavoite - voitto."
FinRace-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajetaan Alastaron moottoriradalla 19.-20.5.2012. Lauantaina aika-ajot pärähtävät käyntiin klo 9.00, joten silloin kaikki kynnelle kykenevät Alastarolle.
Tervetuloa!
Kauden 2012 ohjelma alkaa hahmottua24.04.2012
![]()
Pitkään jatkuneet neuvottelut kauden 2012 kisakalenterista alkavat olla loppusuoralla. Lopullinen hienosäätö tehdään lähipäivinä, mutta näyttää vahvasti siltä, että Akun kausi tulee sisältämään sekä koppiauto- että formulakisoja.
"Italiassa vallitseva talouskriisi on vaikuttanut selkeästi maan autourheiluun ja moni kuljettaja on joutunut supistamaan ohjelmaansa. Omalla kohdalla pyrimme monipuoliseen ja maltilliseen kauteen ja tavoitteena on kehittyä kuljettajana edelleen. Ajan kuitenkin täyden kauden Euroopassa, mutta kalenterin antaessa myöden myös kotimaan kisoja on ohjelmassa. Ensimmäinen FinRace-osakilpailu Alastarolla näyttäisi ainakin sopivan", toteaa testiohjelmansa jo aloittanut Aku. Akun kilpailukalusto tulee myös näkymään entistä enemmän kotimaisessa mediassa. Tästä lisää myöhemmin.
Kansainvälinen kalenteri tarkentuu lähipäivinä, ja tiedot päivitetään myös tänne. Jännittävä ja paljon kisoja sisältävä kausi on alkamaisillaan! Pysykää kanavalla...
Aku ja Niinivirta Transport - yhteistyö jatkuu01.03.2012

Aku ja Niinivirta Transport sopivat yhteistyöstä myös alkavalla kaudella. Rahtiliikenteeseen Suomen ja Italian välillä erikoistunut yritys tukee Akun uraa nyt jo toisena kautena peräkkäin.
Viime kaudella Niinivirta kuljetti myös Akun kilpa- ja huoltokalustoa Suomen ja Italian välillä. Aikatauluissa pysyttiin, ja itse asiassa kalusto oli määränpäässä usein sovittua aiemmin! Lastaukset sujuivat vaivattomasti ja Niinivirran Milanon terminaali sijaitsee hyvinkin keskeisellä paikalla, joten sieltä oli helppo lähteä jatkamaan matkaan kohti kilpailupaikkaa. Vastaavasti Suomen toiminnoista vastaava Niinivirta European Cargo Oy löytyy Virkamiehen teollisuusalueelta - vain kivenheiton päässä Helsingistä ja heti Kehä III-tien vierestä.
Lisää tietoa Niinivirran palveluista löytyy osoitteesta www.niinivirta.it.
Huippuvalmennusryhmä 2012 valittu17.01.2012

Aku on valittu AKK Driver Academyn kuljettajaksi. Viime kauden hyvä menestys kansainvälisessä Trofeo Abarth-luokassa Euroopassa ja lupaavat testit eri formuloilla vakuuttivat AKK:n raadin.
Lista kuljettajista kuvien kera löytyy täältä.
AKK Driver Academy on Autourheilun Kansallisen Keskusliiton AKK:n virallinen huippuvalmennusryhmä, jonka tavoitteena on tukea lahjakkaita kuljettajia kokonaisvaltaisen valmennuksen keinoin kohti autourheilun ammattilaisuutta. Valmennustoiminnan tarkoituksena on turvata suomalaisen autourheilun menestyksen pitkät perinteet, ja varmistaa, että kansainvälisestä kilpailumenestyksestä saadaan nauttia myös tulevaisuudessa.
Autourheilu huipputasolla vaatii monenlaisia tietoja ja taitoja. Näin ollen valmennusryhmässä kehitettävien osa-alueiden lista on pitkä. Esimerkkinä mainittakoon fyysinen valmennus, ajovalmennus, kielitaito ja markkinointi monien muiden erityistaitojen lisäksi.
Valmennusryhmä leireilee 5-6 kertaa vuodessa, ja Akun sekä muiden kuljettajien kehittämisestä vastaa 3 valmentajaa sekä oma tiedottaja.
Kova harjoituskausi on aloitettu jo yli kuukausi sitten Aku Boreniuksen tiukan valvonnan alla ja tuloksia alkaa jo hiljalleen näkyä. Huippukunto on tähdätty kauden alkuun huhtikuulle.
Aku ajaa Bologna Motorshown Abarth Cupissa29.11.2011



Abarth on kutsunut Akun ajamaan Bolognan Motorshown Abarth Assetto Corse Cupiin. Kaluston järjestää ja huoltaa V-Action, joka ajatti kuluneella kaudella yhtä autoa Trofeo Europessa.
Cup ajetaan 7.12.2012 Mestarien Kisa-formaatilla. Lisää tietoa Bolognan Motorshowsta ja Abarth Cupista löytyy täältä.












